
update 09.09

Gabriel Guovanen, baritoni, syntyi
Tukholmassa suomalaisvanhempien esikoisena. Hän opiskeli musiikkia sekä
Ruotsissa ja Suomessa ja myöskin hänen ammatillisen uransa juuret
kaivautuvat syvälle molempien maiden maaperään. Gabriel teki debyyttinsä
Tukholman Kuninkaallisessa Oopperassa Silvion roolissa ja Guglielmona
Suomen Kansallisoopperassa. Saatuaan suurta huomiota, voitettuaan
Mustakallio laulukilpailut häntä pyydettiin laulamaan Valentinin osa
Savonlinnan Oopperajuhlien Faustissa (Ohj. Vilppu Kiljunen).
Gabrielin kansainvälinen ura lähti
käyntiin hänen esiinnyttyä Brysselin La Monnaie oopperassa Moraleksena
ja Barcelonan Liceu oopperan Shonadina (La Boheme) ja Donaldina (Billy
Bud). Sittemmin hän oli kiinnitettynä kolme vuotta Berliinin Komische
Operiin, jossa hänen rooleihinsa kuuluivat mm. Don Fernando, Papageno,
Don Giovanni ja Jevgeny Onegin.
Suomen kansallisoopperassa Gabriel
on laulanut myös Jeletskyn, Lescautin (Manon Lescaut) ja Oneginin
roolit. Hän esiintyi myös Rautavaaran Rasputin-oopperan
kantaesityksessä sekä Helsingin olympiastadionilla esitetyn Paavo Nurmi
oopperan nimiroolissa.
Gabriel on parhaimmillaan dramaattisten oopperaroolien
tulkkina. Valentinin lisäksi mm. Kullervo Aulis Sallisen samannimisessä
oopperassa Bernin oopperassa Sveitsissä ja Gunther Tukholman
Kuninkaallisessa Oopperassa sekä Venezzian La Fenice Oopperassa ovat
tuoneet hänelle paljon kiitosta. Gabriel haastaa yhden
oopperakirjallisuuden kompleksisimman roolihahmon, laulaessaan „Wozzek“
Antwerpenin Oopperassa Belgiassa syksyllä 2009.
more ->
|