-
oopperalaulaja
-
Sibeliusakatemia 1978- 1981
-
Ensikonsertti 1983
-
Suomen Kansallisooppera solisti 1980-2009
-
Sivutoiminen laulunopettaja Sibeliusakatemia 1988-1998
-
Yli
40 oopperaroolia Mozartin Figaron häiden Susannasta Verdin Otellon
Desdemonaan.
-
Oratoriot, passiot, suuret orkesteri- solistitehtävät, liedkonsertit,
operetti, musikaaliohjelmisto, sekä ikivihreä iskelmämusiikki kuuluvat
niin ikään repertoaariin.
-
Esiintynyt kotimaassa ja ulkomailla; mainittakoon mm. Savonlinnan
Oopperajuhlat, Los Angeles ja Bayreuthin musiikkijuhlat.
-
Levytyksiä, tv- ja radiotallenteita.
-
Palkittu monilla palkinnoilla, kuten musiikin Minna Canth -palkinto.
Savon Nainen ja Maakunnan mainetekopalkinto Pohjois-Savon hyväksi
tehdystä kulttuurityöstä.
-
Toiminut perustamiensa Satua vai Totta ja Opera Cava -festivaalien
toiminnanjohtajana ja taiteellisena johtajana vuosina 1998-2008, sekä
Pohjois-Savon valtuuskunnan kulttuuriryhmän puheenjohtajana kesästä
2008 alkaen.
-
Elokuussa 2009 hänet valittiin Pohjois-Savon valtuuskunnan
varapuheenjohtajaksi, sekä edelleen kulttuuri- ja mediaryhmän
puheenjohtajaksi.