Home
Artists
Exlusive in Scandinavia
News
Contact us
Links
                                                                                                                         

                                                                            

update 09/09

Suomalainen basso Jaakko Ryhänen on syntynyt Tampereella. Ennen kuin hänen huomionsa kääntyi musiikilliseen uraan, hän ehti valmistua peruskoulun opettajaksi. Ryhänen on opiskellut Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Roomassa ja teki oopperadebyyttinsä vuonna 1972 Suomen Kansallisoopperassa Helsingissä, jossa hän oli pysyvä solistikunnan jäsen vuodesta 1975. Kotimaassaan hän on myös säännöllinen vieras Savonlinnan Oopperajuhlilla.


Kansainvälinen ura starttasi vuonna 1981, hänen debytoituaan Banquon roolissa Verdin Macbethissä Moskovan Bolshoi Ooperassa ja vahvistui vuonna 1983, hänen laulettuaan Joonas Kokkosen Viimeisten kiusausten pääroolia, Paavo Ruotsalaista, Suomen Kansallisoopperan Metropolitan oopperan vierailulla New Yorkissa.
 

Uransa aikana Jaakko Ryhänen on laulanut kaikissa johtavissa oopperataloissa eri puolilla maailmaa mm. Lontoon Covent Gardenissa, Wiener Staatsoperssa, Milanon La Scalassa, Bolshoi-teatterissa, Marinski teatterissa, Deutsche Oper Berlinissä, Bavarian State Operissa, Hamburin valtionoopperassa, Zürichissä, Teatro La Fenicessä Venetsiassa, Pariisissa, Chicagossa ja Los Angelesissä. Yksi hänen merkittävimmistä sitoumuksistaan on Lentävän Hollantilaisen Daland Bayreuthissa, jota hän lauloi vuoteen 2007.
 

Hänen repertoaariinsa kuuluvat useimmat johtavat bassoroolit kuten Daland / Lentävä hollantilainen, Sarastro / Taikahuilu prinssi Gremin / Jevgeni Onegin, Fiesco / Simon Boccanegra, Osmin / Rystö Serailista, Boris / Boris Godunov, Leporello & Komtuuri / Don Giovanni, Hunding / Valküre, Fafner / Rheingold, Landgraf / Tannhäuser, Philip II / Don Carlos, Ramphis / Aida, Rocco/Fidelio, Basilio / Sevillan parturi, Raimondo / Lucia di Lammermoor, Ylipappi / Nabucco, Sparafucile / Rigoletto.
 

Ryhäsen konserttiohjelmisto on laaja ja sisältää Bachin, Beethovenin, Dvorakin, Haydnin, Händelin, Mozartin, Rossinin ja Verdin sakraalit vokaaliteokset. Näitä ja muita teoksia Ryhänen on laulanut suurissa konserttisaleissa ympäri maailmaa sellaisten kapellimestarinimien kanssa, kuten Zubin Mehta, Riccardo Muti, Giuseppe Sinopoli, Wolfgang Sawallisch ja Gennadi Rozhdestvenski.
 

Ryhäsen merkittävä vaikutus Suomen musiikkielämälle palkittiin Pro Finlandia-mitalilla vuonna 1989.
 


 

printversion

 Impressum

Seitenanfang